14.9.12

Fiskarsissa vietettiin DIPDayta

Fiskarsissa vietettiin DIPDayta 2.9.2012. Padat porisivat paja-aukiolla klo 11-16. Halukkaat pääsivät kokeilemaan myös valokuvapaperin kontaktikuviointia.
Päivän aikana paikalla oli ihan mukavasti väkeä; osa innostui osallistumaankin. Värjäykset teimme  sipulinkuorilla, punasipuli-orvokki -sekoituksella ja punajuuri-porkkanannaatti -sekoituksella. Ja hyvät olivat sopat!
Höyry - gallerian väki keräsi meille orvokit (tämän kesän hitti!) ja Kuparipajan ravintola naatit. Ja keitokset syntyivät Värjärikillan oivallisissa valurautapiiseissä. Kiitokset kaikille!

Minulle,-  värikeitoksien hämmentäjälle -, Fiskarsin DIPDay oli monella tapaa antoisa. Tapasin monta mukavaa ihmistä ja sain nauttia fiskarilaisten vieraanvaraisuudesta. Lauantain kohokohta olivat hyvien löylyjen (ja ihmisten) sauna & uimapulahdus sekä Piian kanttarelli -kastike kera Teijan omanmaan pottujen. Voiko ihminen juuri muuta toivoa. Ja sitten vielä itse DIPDaynäkin eli sunnuntaina helliteltiin tätä hämmentäjää hyvillä keleillä, erinomaisilla eväillä ja onnistuneilla värjäyksillä. Kiitokset näistä tunnelmista erityisesti Teijalle, Piialle, Riitalle, Erjalle & Milville!

Ulla







                                                          Kuvat kuvasi Teija Isohauta




8.8.12

DipDay: Kasvivärjäys-työnäytös Talomuseo Glimsissä Espoossa/ NatDye demonstration in Glims Farmstead Museum


DIPDay on päässyt vauhtiin! Tässä Glimsin talomuseon tapahtumatiedot.
Kasvivärjäys-työnäytös Talomuseo Glimsissä Espoossa
Sunnuntaina 2.9. klo 13-15
Glimsintie 1, Jorvin sairaalan vieressä
Sisäänpääsy museoon 4/3 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi
Lisätietoja: puh. 09 863 2979
www.espoonkaupunginmuseo.fi

Natural dyeing demonstration in Glims Farmstead Museum on 2th September at 13-15.
Glims Museum is Cultural History Museum and part of Espoo City Museums.

Address: Glimsintie 1, Espoo (near by the Jorvi hospital). Fees: 4/3€, children under 18 years free
More information: tel +358 9 863 2979




DIPDay Fiskarsissa/ DIPDay in Fiskars


Fiskarsissa vietetään DIPDaytä 2.9.2012. Värisoppaa keitetään vuoden teeman mukaisesti roskisväreistä. Mukana hämmentämässä mm. SULOisten värien Ulla sekä Teija Isohauta.

Tarkemmat tapahtumatiedot myöhemmin.

Fiskars tarjoaa paljon myös muuta ohjelmaa. Avoinna mm. kesänäyttelyt:
  • Maku & Muoto, Makasiini
  • Visio, Kuparipaja
  • 5x3 Design Visions, Kuparipaja
  • Keidas ja Kelluvat Puutarhat, Kuparipaja
DIPDay celebration in Fiskars village on 2th September. Join and see Sweet Waste Dyes in the dye pot!

Besides DIPDay celebration there is several ongoing exhibitions. Take a look here

26.4.12

DIPDAY2012
DIPDay:tä JUHLITAAN JÄLLEEN 2.9.2012!!!
 
Tämän vuoden teemana ovat roskisvärit.
Käytännössä keskitymme kaivelemaan värjäysaarteita bioroskiksen uumenista: vaikkapa sipulin, banaanin, kiivin, avocadon tai appelsiinin kuoria. Ja kuten viime vuonnakin, osallistujat voivat soveltaa teemaa vapaasti ja toteuttaa omannäköisensä Dye In Public - päivän.

Osallistuminen päivän viettoon sujuu samaan tapaan kuin viime vuonnakin: voit järjestää oman tapahtumapäivän ja kertoa tapahtumastasi kuvien sekä sanoin täällä DIPDay - blogissa. Ohjeet osallistumiseen ja tekstien sekä kuvien lähettämiseen löytyvät blogin Osallistu / Join! - osiosta.

Vinkkejä roskisvärjäämiseen löydät kaikille avoimesta roskisvärjäämisen koekeittiöstä http://suloisiavareja.wordpress.com/

 
THE SECOND DIPDAY will be organized on the September 2, 2012!

Theme of the year 2012 is recycled colours - sweet waste colors. Take a look for hints here http://suloisiavareja.wordpress.com/

Rules are the same a last year (which means there is no exact rules :). You'll find more information in the blog's Osallistu/ Join! - section.

                                                            kuvassa roskisväreillä värjättyjä lankoja                                                               recycled colors from yellow and red onion skins, kiwi, banana, apple skins etc
                                                 
                        
                                                  Terveisin dipdayppaajat Päivi & Ulla